Oletko sinä kumppanuustalomme uusi kasvo? Osaatko kohdata erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja innostaa ihmisiä tekemään yhteistyötä?
Artteli-kumppanuusyhdistys etsii ennakkoluulotonta ja ihmisläheistä kumppanuustalon ohjaajaa kokopäiväiseen ja toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Pääset osaksi ainutlaatuista työyhteisöä, joka kehittää järjestöjen välistä yhteistyötä ja kumppanuutta Tampereella ja koko Pirkanmaalla. Tarjoamme mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn järjestökentän keskiössä. Ohjaajana vastaat kumppanuustalon asiakaspalvelusta, kohtaamistyöstä sekä iltatoiminnan kehittämisestä ja toteuttamisesta. Teet yhteistyötä talossa toimivien järjestöjen kanssa ja osallistut Arttelin koordinoimien tapahtumien toteuttamiseen sekä kumppanuustalon viestintätehtäviin. Sinä olet etsimämme henkilö, jos:
Työaika ja -palkka ovat yksityisen sosiaalipalvelualan tesin mukaiset. Työaika sisältää säännöllisesti iltatyötä ja myös viikonlopputyöt ovat mahdollisia. Työssä on 6 kuukauden koeaika. Työtehtävä on uusi ja on osa sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEA:n rahoittamaa toimintaa. Hakemukset ansioluetteloineen 31.1.2023 mennessä sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Merkitse otsikoksi TYÖHAKEMUS. Lisätietoja tehtävästä ja työsuhteesta antaa Nina Lindberg puhelimitse (p. 050 308 5639) seuraavina ajankohtina: ke 18.1. klo 15-16.30, pe 20.1. klo 11-12, ke 25.1. klo 9-10, pe 27.1. klo 13-14. Voit kysellä työpaikasta myös talo- ja markkinointivastaava Laura Annala-Piilmanilta (p. 050 447 1030). Artteli-kumppanuusyhdistys ry on yleishyödyllinen tamperelaisten kansalaisjärjestöjen perustama yhteisö, joka tukee ihmisten hyvinvointia Pirkanmaalla. Artteli toimii aktiivisesti ihmisten hyvinvoinnin ja kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi yhteistyössä järjestöjen ja kumppaneiden kanssa. Arttelin jäsenistö koostuu sosiaali-, terveys- ja hyvinvointialan järjestöistä ja sen kumppaneita ovat yhdistysten lisäksi Pirkanmaan kunnat, hyvinvointialue, Tays sekä oppilaitokset. Kumppanuustalo Artteli on avoin ja matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa jokaisella on mahdollista harrastaa, osallistua tapahtumiin ja vapaaehtoistoimintaan. Kommentit on suljettu.
|