Kumppanuustalo Arttelissa noudatamme turvallisemman tilan periaatteita:
1. Kunnioitamme toistemme omaa tilaa, niin fyysistä kuin psyykkistäkin. Älä kosketa ilman lupaa tai kommentoi toisen olemista pyytämättä. Jokainen määrittelee oman tilansa ja rajansa itse ja jokaisella on oikeus pyytää itselleen tilaa.
2. Tuemme itsemäärittelyoikeutta. Emme tee oletuksia toistemme sukupuolesta, seksuaalisuudesta, sosiaalisesta asemasta, terveydestä tai taustoista. Uskomme siihen, mitä ihminen kertoo itse itsestään.
3. Tarkastelemme ja kiinnitämme huomiota omiin mahdollisiin ennakkoasenteisiimme, jotta ne vaikuttaisivat mahdollisimman vähän siihen, miten kohtaamme toisemme.
4. Kohtaamme toisemme avoimin mielin, tasavertaisina yksilöinä. Jokaisella on yhtäläinen oikeus osallistua, tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään.
5. Puutumme huomatessamme häirintää ja muuta epäkunnioittavaa käytöstä. Emme anna tilaa syrjinnälle ja tuemme toisiamme.
6. Opimme koko ajan lisää toisiltamme. Erehtyminen on inhimillistä ja pyydämme anteeksi mokatessamme tahattomastikin.
Näin pidämme yhdessä huolta, että Arttelissa jokainen voi tuntea olevansa tervetullut juuri sellaisena kuin on!