ARTTELI ON AUKI
Ylläpidämme kansalaisille tarkoitettua kohtaamis- ja toimintapaikkaa Tampereen Amurissa. Yhdistyksille tarjoamme mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ihmisten hyväksi ja näkyvyyttä omalle toiminnalleen. Ihmisille tarjoamme paikan, johon ja jossa kuulua.
Tule tapaamaan ihmisiä ja tutustumaan Kumppanuustalo Arttelin monipuoliseen toimintaan Tampereen Amuriin. Artteli on auki juuri sinulle!
Tule tapaamaan ihmisiä ja tutustumaan Kumppanuustalo Arttelin monipuoliseen toimintaan Tampereen Amuriin. Artteli on auki juuri sinulle!
KUMPPANUUSTALO ARTTELISSA TAPAHTUU
Kokoamme kuukausikalenteriin Kumppanuustalo Arttelissa tapahtuvaa toimintaa. Toimintaa järjestävät talossa useat yhdistykset, järjestöt ja säätiöt sekä kansalaisaktiivit. Toiminnan on oltava eettisen ohjeemme mukaista.
Kuukausikalenteria kootaan Arttelissa tapahtuvasta toiminnasta niiden tietojen pohjalta, joita meille toimitetaan. Huomioithan, että toimintaa järjestävien tahojen toimesta tapahtumiin saattaa tulla muutoksia, jotka eivät aina päivity kuukausikalenteriimme.

JÄRJESTÖYHTEISTYÖ
Artteli toimii alustana järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyölle, joka vahvistaa hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä Pirkanmaalla.
OLKA PIRKANMAA
OLKA® on koordinoitua järjestö- ja vapaaehtoistoimintaa, jota Pirkanmaalla toteutetaan kaikissa neljässä Taysin sairaalassa. Toiminnan keskiössä on kiireetön kohtaaminen.